torstai 27. heinäkuuta 2023

Kuolemantanssia ja haastavaa sisustusarkkitehtuuria Inkoossa

Todennäköisesti kolmessa eri vaiheessa 1430- ja 1510-lukujen välillä rakennettu Pyhälle Nikolaukselle pyhitetty Inkoon kirkko on tyyliltään perinteinen keskiaikainen kivikirkko. Kirkossa sijaitsee 1300-luvulta peräisin oleva krusifiksi sekä 1400-luvun lopulla tehdyt seinämaalaukset.

Jos jostain kirkosta pitäisi valita kaunein ulkokuva postikorttiin, Inkoon kirkko ja sen kylkeen täydellisesti istuva kellotapuli olisivat korkealla köröttelijöiden listalla. Kauniina kesäpäivänä upea, punainen kellotapuli ja kivikirkon ulkoseinän pettämätön estetiikka yhdistyivät vihreään ja vehreään puustoon ja pensaisiin sekä hautausmaan kiviin ja kiviaitoihin todella harmonisesti. Kirkko istui lähiympäristöönsä mutkattomasti ja silti sen - kuten myös kellotapulin - ulkoasussa oli valtavan paljon yksityiskohtia ja erityispiirteitä, joita olisi voinut jäädä tutkiskelemaan pitkäksikin aikaa.
 

Sisäpuolelta kirkko on harvinainen aarrearkku keskiaikaisen taiteen ansiosta. Kirkon pohjoisseinällä on näet Suomessa ainut laatuaan oleva kuolemantanssikuvaelma (La Danse macabre), joka on myöhäiskeskiaikaiseen kirkkotaiteeseen kuuluva kuoleman yleismaailmallisuutta kuvaava aihe. Lisäksi muutkin seinämaalaukset, kristallikruunut, kauniit urut ja krusifiksi tekevät Inkoon kirkosta sisältäkin ainutlaatuisen. Maalaukset muistuttivat kaikessa upeudessaan jo köröttelijöille tuttuja Lohjan ja Hattulan kirkkoja.


Kirkon sisällä kauniit esineet, taulut ja yksityiskohdat kiinnittävätkin heti huomion, mutta samalla kävijälle syntyy erikoinen kokemus siitä, että rakennus on sisältä jotenkin väärinpäin. Jostain syystä kirkon pohja ei tunnu toimivan. Ihan keskellä kirkkoa on kaksi valtavaa pilaria, jotka peittävät näköyhteyden eri suuntiin ja herää kysymys siitä, miten alttari toimii kirkon tilan jakautuessa pilareiden takia kahteen osaan. Miten esimerkiksi häät toimitetaan ja vieraat sijoittuvat kirkkoon siten, että näköyhteys toimii kaikkien osallistujien osalta? Pilarit dominoivat tilaa ja vaikka pohjaratkaisun kuinka kuvittelisi olleen aiemmin toisin, ei pilareiden sijoittelulle löydy syytä. Tosin kirkkoa on rakennettu eri vaiheissa ja aikoina aina uudelleen, mutta silti on vaikea keksiä syytä syntyneelle pohjalle.

Esteettisesti Inkoon kirkko miellytti köröttelijöitä monin yksityiskohdin, mutta sisustusarkkitehtuurin oudot ratkaisut ja siihen liittyvät käytännölliset kysymykset jäivät ihmetyttämään. Pyörimme hetken käytävällä miettien, miten tilan voisi ajatella toisin, mutta kyllä se kysymysmerkiksi jäi. Vilkutimme mietteissämme sekä kirkolle että tapulille pois lähtiessä ja totesimme, että ehkä emme tätä kirkkoa valitsisi merkittävien perhetapahtumien näyttämöksi, mutta ulkoasua ja yksityiskohtia voisimme tulla ihastelemaan toistekin.

Inkoon kirkosta Inkoon seurakunnan sivuilla
Inkoon kirkosta Wikipediassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kallion kirkko kutsuu kävijöitä hengelliseen hostelliin

Kansallisromanttista ja jugend-vaikutteista tyyliä edustava Kallion harmaagraniittinen kirkko valmistui vuonna 1912 Lars Sonckin suunnitelmi...