Hattulan Pyhän Ristin kirkko eli Hattulan vanha kirkko on 1400-luvun lopulla rakennettu tiilikirkko, joka on jo keskiajalla toiminut pyhiinvaelluskohteena. Pyhän Ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkkorakennus. Kirkko on täynnä historiaa, ja 500 vuotta vanhojen seinämaalausten lisäksi rakennuksesta löytyy muun muassa maamme vanhin saarnastuoli, vuodelta 1550. Vanhaa kirkkoa on sen historian aikana restauroitu useaan otteeseen, muun muassa muutaman salamaniskun takia.
Tänä kesänä Hattulan Pyhän Ristin kirkko on ollut otsikoissa erityisesti kirjailija Anneli Kannon kirjoittaman Rottien pyhimys -teoksen takia. Kirja kertoo tarinan kirkon maalaukset tehneistä kirkkomaalareista, joista tosiasiassa ei tiedetä juuri mitään. Meistä köröttelijöistä kumpikaan ei ole vielä lukenut kirjaa, mutta seurueeseemme kuulunut köröttelijä-kuopuksen mummu suositteli sitä vahvasti. Itse asiassa vierailu Hattulaan oli meillä suunnitelmissa juuri kirjan herättämän mielenkiinnon takia jo ennen varsinaisen kirkkokeräilyn alkamista.
Satuimme kirkkoon siten, että pääsimme mukaan opastetulle kierrokselle pienen ryhmän kanssa. Suosittelemme opastusta, koska opas osaa nostaa loputtomien yksityiskohtien joukosta esille kenties ne kiinnostavimmat. Meidän seurueemme oli lukenut kirjan lisäksi useita kirkkoa koskevia artikkeleita ja vähän listannutkin mielenkiinnon kohteita ylös etukäteen, mutta ilman opasta ne olisivat silti saattaneet jäädä huomaamatta.
Hattulan vanhan kirkon seinä- ja kattomaalausten tarkoituksena oli alun perin opettaa ja selittää Raamatun sanaa seurakuntalaisille konkreettisen kuvakerronnan keinoin. Visuaalisesti kirkon kaikki pinnat peittävät noin 193 maalausta ovatkin varsinaista ilotulitusta, eri aikoina toki välillä osin peitettyinä ja sitten jälleen entisöityinä. Kirkon maalareitten kädenjälki oli omaleimaista ja maalarit ovat mitä ilmeisimmin halunneet tallentaa tarinoihin varsin värikkäästi omia tulkintojaan asioista ja ilmiöistä, jotka eivät ole olleet heille omasta kokemusmaailmasta tuttuja. Seinillä seikkailee joutsenen ja pulun sekoituksen näköisiä albatrosseja, laamaa muistuttava leijona, toreilla tavattuja jonglöörejä sekä viikunapuun lehvien tilalle maalattuja saunavihtoja. Pedagoginen viestintä on vahvaa. Kun kirkossakävijöille on haluttu tehdä joku asia selväksi, vaikkapa hyvän ja pahan välinen ero, se todella näkyy kuvista. Esimerkiksi yhdessä maalauksista rikas mies on jätetty selkeän tylysti Jeesuksen alapuolelle ja köyhä korotettu hyvään asemaan Jeesuksen yläpuolella kuvastamaan mitä ilmeisimmin maallisten asioiden arvottomuutta suhteessa nöyryyteen ja kuuliaisuuteen.
Kirkossa meitä opastanut Ruska kertoi kirkosta elävästi ja mieleenpainuvasti. Ikivanhan puisen kastemaljan kohdalla hän pysähtyi pohtimaan kertomusta siitä, miten pojat oli tapana kastaa lämpimällä ja tytöt kylmällä vedelle "...ilmeisesti siksi, että tytöt saivat sovittaa Eevan syntiä. Tai jotain muuta sellaista epäreilua." Epäreiluus tyttöjä ja naissukupuolta kohtaan oli todella läsnä muissakin kirkon yksityiskohdissa kuten siinä, että Jeesuksen sukupuuhun ei tämän kirkon tarinan mukaan mahtunut yhtään naista Marian lisäksi.
Kirkkopiha oli vaatimaton, oikeastaan hämmästyttävän hoitamattoman oloinen. Mietimmekin, oliko ruoho jätetty tarkoituksella pitkäksi ja rikkaruohojen peittämäksi korostamaan kirkon ikää ja rosoisia tarinoita. Hautausmaa sen sijaan oli hyvin hoidettu ja erityisen hienoa siinä oli kaunis näkymä järvelle.
Hattulan vanhaan kirkkoon palasimme keskusteluissamme monessa yhteydessä käyntimme jälkeenkin, kun kirkko nousi ajankohtaisuutensa johdosta esille sekä lehdissä että kuopuksen koulutunneilla. Tämä kirkko jäi mieleen vahvana, äänekkäänä ja kapinallisena persoonana, jolla aivan varmasti on ollut asiaa seurakuntalaisilleen eri aikoina. Ja varmasti myös vaikutusvaltaa, hyvässä ja pahassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti