Kuopuksen sukututkimusharrastus on tuonut mukanaan mukavaa yhteydenpitoa muidenkin kuin ihan lähisukulaisten kanssa. "Allan Oksasen jälkeläiset"- nimisessä WhatsApp-ryhmässä olemme jakaneet kuvia ja viestejä myös köröttelyreissuiltamme ja sen seurauksena saimme syksyllä mukavan kutsun Hämeenlinnaan. Marraskuisena viikonloppuna toteutimme vierailun ja valitsimme köröttelykohteiksemme Hämeenlinnan, Janakkalan ja Vanajan kirkot. Kierros alkoi maistuvalla italialaisella lounaalla vieraanvaraisten sukulaisten luona ja oppaaksemme saimme pariskunnan rouvan koko päiväksi.
Hämeenlinnan kustavilaista tyylisuuntaa edustava kirkko on rakennettu vuosina 1792-1798. Sen suunnittelusta vastasi ranskalainen taidemaalari Louis Jean Desprez, jonka Ruotsin kuningas oli määrännyt tehtäväänsä. Kirkko on valkoiseksi rapattu tiilirakennus, ja kirkolle on vuosien saatossa tehty lukuisia ulkoasun muutoksia.
Ensimmäinen kohteemme oli Hämeenlinnan kirkko, joka sijaitsee komealla paikalla kaupungin keskustassa, se on näkynyt ja näkyy kauas. Ulkoiselta olemukseltaan valkoinen, pyöreämuotoinen kirkko on huomiota herättävä, suorastaan uljas, ja sen esikuva onkin ollut roomalainen klassisen antiikin temppeli, Pantheon. Ensivaikutelma kirkosta on sellainen, kuin vaikutelman pienen kaupungin pääkirkosta kuuluu ollakin. Kirkko vaikuttaa itsevarmalta ja arvokkaalta ja sen merkitys on varmasti ollut huomattava koko kaupungin identiteetille.
Vanhat valokuvat kirkon sisältä vahvistavat alkuperäisen suunnitelman omaleimaisuutta. Kirkon penkit oli alun perin sijoitettu ympyrälle, jonka keskelle jäi tila alttarille. Saarnastuoli taas oli sijoitettu sakastin oven yläpuolelle. Ratkaisu oli myös akustisesti tarkkaan mietitty ja korosti amfiteatterimaista vaikutelmaa.
Vuonna 1892 toteutetun uudistuksen myötä alkuperäisestä suunnitelmasta luovuttiin, ja kirkkoa alettiin muokata ulkoa ja sisältä eri suunnittelijoiden omien visioiden mukaiseksi. Jossain vaiheessa kirkkoon olikin haettu perinteisen ristikirkon muotoa, penkit oli sijoitettu sen mukaisesti ja myös urkujen ja kirkon seinä- ja lasimaalausten tyylilliset visiot ovat ilmeisesti vaihdelleet eri aikakausina. Vanhojen valokuvien kertoma yhtenäinen tarina kirkon olemuksesta katoaakin kirkkoon sisään astuttaessa.
Sinänsä Hämeenlinnan kirkossa ei ole mitään vikaa ja sisätilojen muodoissa ja ratkaisuissa on edelleen paljon kauniita yksityiskohtia. Silti kokonaisvaikutelma on jollain tavalla tilkkutäkkimäinen ja keskeneräinen. Ulkopuolelta itsevarma kirkko tuntuu taistelevan sisäisen identiteettikriisin kanssa: mikä minusta pitikään tulla ja millaiseksi olen tullut?
Hämeenlinnan kirkosta Wikipediassa
Hämeenlinnan kirkosta Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan verkkosivuilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti