Kuolemantanssia ja haastavaa sisustusarkkitehtuuria Inkoossa

Todennäköisesti kolmessa eri vaiheessa 1430- ja 1510-lukujen välillä rakennettu Pyhälle Nikolaukselle pyhitetty Inkoon kirkko on tyyliltään perinteinen keskiaikainen kivikirkko. Kirkossa sijaitsee 1300-luvulta peräisin oleva krusifiksi sekä 1400-luvun lopulla tehdyt seinämaalaukset.

Jos jostain kirkosta pitäisi valita kaunein ulkokuva postikorttiin, Inkoon kirkko ja sen kylkeen täydellisesti istuva kellotapuli olisivat korkealla köröttelijöiden listalla. Kauniina kesäpäivänä upea, punainen kellotapuli ja kivikirkon ulkoseinän pettämätön estetiikka yhdistyivät vihreään ja vehreään puustoon ja pensaisiin sekä hautausmaan kiviin ja kiviaitoihin todella harmonisesti. Kirkko istui lähiympäristöönsä mutkattomasti ja silti sen - kuten myös kellotapulin - ulkoasussa oli valtavan paljon yksityiskohtia ja erityispiirteitä, joita olisi voinut jäädä tutkiskelemaan pitkäksikin aikaa.

 

Sisäpuolelta kirkko on harvinainen aarrearkku keskiaikaisen taiteen ansiosta. Kirkon pohjoisseinällä on näet Suomessa ainut laatuaan oleva kuolemantanssikuvaelma (La Danse macabre), joka on myöhäiskeskiaikaiseen kirkkotaiteeseen kuuluva kuoleman yleismaailmallisuutta kuvaava aihe. Lisäksi muutkin seinämaalaukset, kristallikruunut, kauniit urut ja krusifiksi tekevät Inkoon kirkosta sisältäkin ainutlaatuisen. Maalaukset muistuttivat kaikessa upeudessaan jo köröttelijöille tuttuja Lohjan ja Hattulan kirkkoja.

Kirkon sisällä kauniit esineet, taulut ja yksityiskohdat kiinnittävätkin heti huomion, mutta samalla kävijälle syntyy erikoinen kokemus siitä, että rakennus on sisältä jotenkin väärinpäin. Jostain syystä kirkon pohja ei tunnu toimivan. Ihan keskellä kirkkoa on kaksi valtavaa pilaria, jotka peittävät näköyhteyden eri suuntiin ja herää kysymys siitä, miten alttari toimii kirkon tilan jakautuessa pilareiden takia kahteen osaan. Miten esimerkiksi häät toimitetaan ja vieraat sijoittuvat kirkkoon siten, että näköyhteys toimii kaikkien osallistujien osalta? Pilarit dominoivat tilaa ja vaikka pohjaratkaisun kuinka kuvittelisi olleen aiemmin toisin, ei pilareiden sijoittelulle löydy syytä. Tosin kirkkoa on rakennettu eri vaiheissa ja aikoina aina uudelleen, mutta silti on vaikea keksiä syytä syntyneelle pohjalle.

Esteettisesti Inkoon kirkko miellytti köröttelijöitä monin yksityiskohdin, mutta sisustusarkkitehtuurin oudot ratkaisut ja siihen liittyvät käytännölliset kysymykset jäivät ihmetyttämään. Pyörimme hetken käytävällä miettien, miten tilan voisi ajatella toisin, mutta kyllä se kysymysmerkiksi jäi. Vilkutimme mietteissämme sekä kirkolle että tapulille pois lähtiessä ja totesimme, että ehkä emme tätä kirkkoa valitsisi merkittävien perhetapahtumien näyttämöksi, mutta ulkoasua ja yksityiskohtia voisimme tulla ihastelemaan toistekin.

Inkoon kirkosta Inkoon seurakunnan sivuilla
Inkoon kirkosta Wikipediassa

Kirkko metsässä: Lintukiiman paimentenkirkko

Yksi vuoden 2023 heinäkuun köröttelykohteistamme oli Lohjan Nummella sijaitseva Lintukiiman paimentenkirkko, joka jo nimellään herätti lukuisia kysymyksiä. Metsän keskellä ulkosalla sijaitseva kirkko itsessään on pikemminkin eräänlainen palvontapaikka kuin kirkko sellaisena rakennuksena, johon olemme tottuneet.

Pitkän hiekkatien ja lyhyen patikoinnin jälkeen kirkko löytyy paljaalta kalliolta Lintukiimanvuorelta, johon on pystytetty katajainen puuristi sekä puinen penkkirivistö. Paikalla järjestetään vuosittain monien suosima heinäkuinen ulkojumalanpalvelus.

Pieneksi pettymykseksemme emme kokeneet paimentenkirkkoa sellaisenaan kovinkaan elämyksellisenä. Elämys olisi vaatinut ehkä sen jumalanpalveluksen tai sitten pidemmän pysähdyksen ja hiljentymisen paikan päällä. Siitä olimme kuitenkin yhtä mieltä, että ehkä juuri tällaisia kirkkoja tai kirkoksi koettuja paikkoja meillä voisi luontoon kytkeytyen olla enemmänkin. Muistiinpanot, jotka kirjasimme paimentenkirkosta ylös käynnin jälkeen, olivatkin poikkeuksellisen tiiviit: "Ainutlaatuinen."

Lintukiiman paimentenkirkosta Lohjan seurakunnan sivuilla

Karjalohjan näyttävä kirkko

Karjalohjan kirkko on läntisellä Uudellamaalla, Puujärven rannalla sijaitseva harmaakivinen pitkäkirkko. Se valmistui alun perin arkkitehti Jean Wikin suunnitelmien pohjalta vuonna 1860, joskaan nykyinen kirkkorakennus ei enää ole alkuperäisessä ulkomuodossaan. 110 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen, syyskuussa 1970, salama iski kirkkoon sytyttäen sen tuleen. Ainoastaan kirkon seinät säilyivät pelastetun irtaimiston lisäksi. Pitkän prosessin jälkeen kirkko vihittiin uudelleen käyttöön vuonna 1991.

Lohjan kirkkojen kierroksella Karjalohjan päätytornillinen pitkäkirkko teki vaikutuksen hienolla sijainnilla kauniilla harjulla, kesäisessä järvimaisemassa. Kirkkomaalla oli kauniita, hyvin hoidettuja istutuksia ja erityisenä yksityiskohtana rautainen suuri risti, joka muodosti vaikuttavan kontrastin järvimaisemaa vasten.

Itse kirkko oli arkkitehtuuriltaan mm. sitä riepotelleen tulipalon johdosta hiukan levottoman oloinen ja koottu erilaisista kivi- ja puuelementeistä. Palapelimäinen vaikutelma korostui valtavan korkeissa sisätiloissa, jotka tuntuivat poikkeuksellisen tyhjiltä ja jotenkin viimeistelemättömiltä. Kävijäkokemusta sinänsä paransi nuori, mukava kirkko-opas, joka päivysti tiloissa ystävänsä kanssa ja tarjosi asiantuntevaa tietämystä kotikirkostaan.

Karjalohjan kirkosta Lohjan seurakunnan sivuilla
Karjalohjan kirkosta Wikipediassa

Asiantunteva ja innostava opastus Sauvon kirkon erityisyytenä

Sauvon kirkko osui köröttelykohteeksi vähän yllätyksenä ajaessamme kohti kotia Karunan kirkosta. Köröttelijöiden kuski huomasi vasemmalla tien laidassa kirkontornin eikä sinne poikkeamisesta kauan tarvinnut neuvotella. Haimme Googlesta kirkon perustiedot ja niiden varassa parkkeerasimme auton kirkon viereen. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1472 ja se on pyhitetty Pyhälle Klemens Roomalaiselle.

Sauvon kirkko on tyypillinen keskiaikainen kivikirkko ulkoa ja yksi suurimmista keskiaikaisista pitäjänkirkoista. Sisältä kirkko on valtavan yksityiskohtainen, täynnä rikkaita yksityiskohtia eri aikakausilta keskiajalta alkaen. 

Kirkon ovella meidät otti vastaan nuori opas, joka toivotti meidät hiljaisesti ja kohteliaasti tervetulleeksi. Aluksi hän selvästi tarkkaili meitä vierailijoina ja arvioi sitä, miten paljon ja kuinka yksityiskohtaista opastusta olisimme halukkaita kuuntelemaan. Tunnistettuaan meissä innokkaan ja kiinnostuneen yleisön, saimme todella yksityiskohtaisen ja syvällisen perehdytyksen kirkon loputtomiin aarteisiin ja yksityiskohtiin. Erityistä kirkossa oli mm. hautavaakunoiden poikkeuksellisen suuri määrä ja näihin liittyen saimmekin kuulla kiinnostavia tarinoita rälssin historiasta Sauvon seudulla. 

Yksi kiinnostavimmista yksityiskohdista Sauvon hautausmaalla oli komea hautakivi, joka kertoi, että alla lepää Sauvon seurakunnan kappalaisena ja myöhemmin kirkkoherrana toiminut Hegesippus Hippolytus Hjerpe. Hilpeyttä aiheuttanut nimi jäi mieleen.

Oppaan ansiosta uppouduimme kirkon tarinoihin ja yksityiskohtiin pitkäksi aikaa. Vierailun päätyttyä totesimme, että tämä kirkko-opas nousi omalla listallamme aivan kärkeen sitoutumisensa, asiantuntemuksensa ja palveluasenteensa johdosta. Kirkko avautui meille jälleen kerran oppaan ansiosta aivan eri tavalla kuin pelkästään Googlesta lukemalla ja tiloja tarkastelemalla.

Sauvon kirkosta Paimion seurakunnan sivuilla
Sauvon kirkosta Wikipediassa

Kivilinnan sisältä löytyi herkkä saaristolaiskirkko

Karunan kirkko on vuonna 1910 arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitelmien mukaan valmistunut kansallisromanttista tyylisuuntaa noudattava harmaagraniitista tehty kirkko, joka jylhällä ulkoasullaan hallitsee rantamaisemaa. Sen vierellä sijainnut Karunan vanha kirkko 1600-luvulta siirrettiin nykyisen valmistuttua Seurasaaren ulkomuseoon, jossa se on edelleen käytössä muun muassa kesäisenä vihkikirkkona.

Karunan kirkko sai köröttelijöissä aikaan wow-efektin jo kirkkomaan portteja lähestyttäessä. Komea, tyylisuunnaltaan  kansallisromanttiikkaa edustava kirkko sijaitsi huolellisesti hoidetun kirkkomaan ja kauniin merimaiseman keskellä. Kokonaisuus piti sisällään hienoja kontrasteja: linnamainen rakennus sai arkkitehtuurillaan ja kivimateriaaleilla aikaan väkevän vaikutelman ja vaahtopäistä merta pystyi ihastelemaan kalliolle sijoiteltulta penkiltä; hautausmaa taas oli hyvin pidettyä, romanttista puutarha-aluetta kauniine kukkaistutuksineen. 

Sisustukseltaan kirkko oli ulkoasuun nähden yllättävän rauhallinen, koristeellisesti maalattu ja siro. Koristemaalausten, lattian ja mattojen sekä penkkien värit olivat kauniin salvianvihreät ja punaiset. Kirkkoon johtavan tien reunoilla oli runsaasti pihlajanmarjapensaita, jotka näyttivät toistuvan kirkon kuviomaalausten teemoissa ja väreissä. Tässä kirkossa ei ollut alttaritaulua vaan lasimaalaukset, jotka yhdessä koristeellisen kristallikruunun kanssa lisäsivät haurasta tunnelmaa kirkon sisustukseen. Yksinkertainen oli myös teksti alttarin yllä olevan kaaren yläosassa: Jumala on rakkaus. 

Karunan kirkko jätti meille ilahtuneen, mutta ennen kaikkea yllättyneen olon, kun ylvään kivilinnan sisältä löytyikin herkkä saaristolaiskirkko.

Karunan kirkosta Paimion seurakunnan sivuilla
Karunan kirkosta Wikipediassa

Varissuon kirkko kauppakeskuksen kainalossa

Turun Varissuolla, liikekeskuksen kyljessä seisoo Varissuon kirkko, jonka arkkipiispa John Vikström vihki käyttöön vuonna 1997. Siihen asti seurakuntakeskuksena toiminut rakennus on vuodelta 1981, ja sen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Raunio. Punatiilinen kirkkorakennus vetää parhaimmillaan lähes 500 henkeä.

Tänä vuonna perinteisen Turun kesäretken yhteyteen jäi viime kesältä köröteltäväksi kolme kirkkoa: Paattisten, Varissuon ja Karunan kirkot, näistä Varissuo ainoana varsinaisena kaupunkialueen kirkkona. Osasimme etukäteen odottaa Varissuon kirkon olevan jotakuinkin samanlainen kuin muidenkin modernien kaupunkikirkkojen/seurakuntatilojen, mutta kokemus oli silti ensisilmäykseltä yllättävän karu. Ensin ajoimme kirkon ohi, koska se sijoittuu ison kerrostalokeskittymän, ostoskeskuksen ja parkkipaikan kylkeen. Opasteiden avulla löysimme parkkipaikalle ja löysimme punatiilisen kirkon parkkitalon päästä, ylöspäin nousevan kallion ja sillä sijaitsevien kerrostalojen kainalosta. Kirkko oli suljettu, joten pääsimme ainoastaan kiertämään rakennusta ulkopuolelta kävellen.

Noustessamme kirkon pääsisäänkäyntiä viereisessä kerrostalossa käynnistyi äänekäs palohälytys, joka ihmisten reaktioista päätellen oli ihan tavallista, eikä aiheuttanut näennäisesti muuta huolta kuin naapurusten huutelua parvekkeelta toiselle. Kirkon vaatimattoman sisäänkäynnin eteen oli asettunut muutaman henkilön seurue viettämään aikaa, juomaan pussikaljaa ja polttamaan tupakkaa. Yhdellä seurueen jäsenistä oli mukanaan koira, jolle hän lauloi karhealla äänellä tuttua lastenlaulua. Käheistä huuteluista päätellen herätimme jonkin verran huomiota ohi kulkiessamme, mutta pääasiassa seurue oli keskittynyt koiraan ja keskinäiseen seurusteluunsa. Ohitimme seurueen ja päädyimme kirkon vieressä olevan kaupan takapihalle roskisten luokse ja sieltä takaisin parkkipaikalle. 

Ajoimme pois melko hiljaisina. Päällimmäiseksi meille jäi kirkosta kieltämättä ankea, vähän surumielinen tunnelma. Jäi myös sellainen olo, että tästä kirkosta onkin yllättävän vaikea kirjoittaa ja sellainen olo myös, että on erittäin epäreilua vertailla tätä nimenomaista kirkkoa oikeastaan mihinkään muuhun tähän mennessä käymäämme. 

Toisaalta mietimme sitä, että tämä kirkko samoin kuin kaikki muutkin on joillekin kotikirkko, josta voi olla parhaat kirkkoon liittyvät kokemukset ja muistot ristiäisistä, vihkimisestä, joulujumalanpalveluksesta tai mistä tahansa seurakuntaan liittyvästä kohtaamisesta. Tämä kirkko ei vedä puoleensa rakennusarkkitehtuuria tai kirkkotaidetta ihastelevia turisteja, mutta ei kai kirkon ensisijaisesti kuulukaan.

Kirkon sanoman pitää kyllä olla tosi vahva, jotta Varissuon kirkon kaltainen kirkko vetää puoleensa ja tuntuu kodikkaalta ja kutsuvalta niille, jotka kirkkoon haluavat tulla. Erityisen merkittävää tämä on silloin, kun kirkon ulkoiset tekijät - kirkko rakennuksena tai ympäristönä - eivät tätä tee. 

Meille jäi sellainen olo, että haluaisimme kuulla Varissuon kirkossa käyvien tai siellä työskentelvein kokemuksia ja tarinoita kirkosta muuna kuin rakennuksena. Ehkä tämä blogi tavoittaa heitä ja voimme täydentää omaa kokemustamme heidän tarinoidensa avulla!

PS. Blogikirjoituksen ensimmäinen versio kirjoitettiin loppukesällä 2023 ja julkaistiin vasta heinäkuussa 2024. Aiemmin, ennen tekstin julkaisua Hesarissa kirjoitettiin kaksi erillistä artikkelia Varissuolla asuvista nuorista ja heidän elämästään ja unelmistaan. Kirjoitukset vahvistivat sitä ajatusta, että jokainen kirkko tai lähiö tai asuinympäristö on jonkun oma, kodikas ja merkityksellinen paikka, jota voi arvioida kaukaa ohikulkijana, hieman lähempää turistina tai johon parhaassa tapauksessa pääset kylään. Noiden kahden artikkelin kautta pääsimme lähemmäs kyläilyä Varissuolla - ehkä pääsemme vielä kylään kirkkoonkin, uusin silmin.

Varissuon kirkosta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivuilla
Varissuon kirkosta Wikipediassa

Paattisten kirkko - arkinen kirkko paikallaan

Paattisissa, nykyisen Turun kaupungin pohjoisosassa, seisoo taajaman keskustassa valkea puukirkko, joka noudattaa pohjamalliltaan ristikirkon muotoa. Hirsinen kirkko valmistui vuonna 1909 ja sen on suunnitellut Helge Rancken. Kirkon rakenteissa on käytetty vanhan, vuonna 1697 valmistuneen Paattisten kirkon hirsiä ja sisustuselementtejä.

Lähestyimme Paattisten kirkkoa pitkin Paattistentietä Turun suunnalta. Pitkän, yksitoikkoisen suoran katkaisi juuri ennen Paattisia hämmentävä näky, nimittäin vuonna 2013 rakennettu Lien Tam buddhalaisluostari. Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunnan perustamassa luostarissa harjoitetaan zenbuddhalaisuuden lisäksi puhtaan maan buddhalaisuutta ja siellä asuu ympäri vuoden kaksi munkkia. Temppelin ja muiden rakennusten muodostama koristeellinen, värikäs ja patsailla koristeltu kompleksi nousi perinteisestä suomalaisesta peltomaisemasta esille jotenkin kaurismäkeläisellä tavalla tekemättä outoudestaan mitenkään numeroa.

Paattisten kirkko puolestaan tuli suoralla vastaan varsin arkisena, kylämaisemaan hyvin istuvana rakennuksena. Valkea kirkko sijaitsi tien reunalla juuri sille oikealla paikalla, vähäeleisenä ja vaatimattomana. Tähän kirkkoon emme päässeet sisälle tällä kertaa, mutta netistä katselemiemme kuvien perusteella kirkko olisi ollut puitteiltaan arkisen tyylikäs myös sisältä.

Kirkon pihapiiriin kuului myös kaksi makasiinirakennusta, joista toisessa toimii Paattisten kotiseutumuseo. Päästäkseen museoon olisi vierailu pitänyt ajoittaa todella tarkasti, se kun oli auki vain muutaman tietyn hetken vuodessa. Mietimme kyllä, olisiko tuollaista pientä kotiseutumuseota sittenkin mahdollista pitää auki kesäaikaan ilman henkilöstöäkin, vaikka pitämällä avainta jossain haettavana/palautettavana. Nyt makasiini oli lukossa ja Paattisten kotiseutumuseon aarteet jäivät meiltä kiinnostuksesta huolimatta näkemättä.

Paattisten kirkosta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivuilla
Paattisten kirkosta Wikipediassa